Lumilautailemassa Slovakian Jasnassa

tammikuuta 25, 2017

Viime talvena laskemiset jäivät väliin Väli-Amerikassa reissaamisen vuoksi, ja tämän talven laskusuunnitelmissa palloilimme Itävallan ja Puolan välillä. Olen käynyt aiemmin laskemassa kahdesti Ranskan Alpeilla ja Norjassa sekä kerran Japanissa.  Meille eksoottisempi Tatra-vuoristo tuntui houkuttelevalta vaihtoehdolta sekä edullisen hintatasonsa että rauhallisuutensa vuoksi. Puolan laskettelukeskuksista aikamme lueskeltuamme silmiimme osui naapurimaa Slovakia. Puolan ja Slovakian rajan tuntumassa Napantin kansallispuistossa sijaitseva Jasna vaikutti rauhalliselta ja luonnonkauniilta talven ihmemaalta, josta halusimme ottaa selvää omin silmin.

Asuimme viisi yötä ihanassa home stayssa pikkukylä Liptovsky Mikulasissa. Kaupunki sijaitsee 15 kilometrin päässä Jasnan hiihtokeskuksesta. Kylään ei juurikaan tuntunut menevän suoria ja helppoja julkisia liikenneyhteyksiä, joten hurautimme paikalle minivanillä Krakovasta.Meillä oli omalla sisäänkäynnillä varustettu huoneisto, jossa oli iltaisin mukava mökkihöperöityä kahdestaan laskupäivän jälkeen. Keskustaan oli puolen tunnin kävelymatka, mutta skibussi lähti melkein talon edestä. Aamulla kannatti herätä aikaisin, sillä aamun viimeinen skibussi lähti kymmeneltä. Me lähdimme usein jo kasin bussilla. Hiihtohissit sulkeutuivat puoli neljältä, ja pitkän laskupäivän jälkeen ehti vielä yksille after skiihin ennen viimeisen bussin lähtöä takaisin.

Siellä ne vuoret odottavat! Liptovsky Mikulas

Säät suosivat meitä todella hyvin. Aurinko paistoi joka päivä siniseltä taivaalta ja pakkasta oli kymmenisen astetta. Oli ihanaa, ettei tuullut lähes yhtään. Laskettelukeskus on rakennettu pienille Tatravuorille, josta olikin todella upeat näköalat isoille Tatravuorille. Jasnan huippu Chopok kohoaa kahden kilometrin korkeuteen. Jasnassa on eniten punaisia rinteitä, mutta siniset pitkät kauniit maisemareitit osoittautuivat kuitenkin meidän suosikeiksi. Jasnan uudenkarheat hiihtohissit ja ravintolat eivät kalpene tunnetuimmille, esimerkiksi Alppien, laskettelukeskuksille. Henkeäsalpaavissa maisemissa ei myöskään ollut valittamista. Tutuistuimme rinteessä pariin puolalaiseen jätkään, jotka vakuuttivat meidän tehneet oikean ratkaisun Slovakian ja Puolan välillä. Esimerkiksi Puolan suosituin ja suurin laskettelukeskus Zakopane olisi kuulemma ollut tähän aikaan vuodesta todella ruuhkainen paikallisista lomailijoista, kun taas Jasnassa ei tarvinnut pahemmin jonotella. Myös Jasnassa oli puolalaisia lomailijoita, ja koko paikka vaikuttikin olevan lähinnä lähialueiden asukkaiden suosiossa.





Ihanan aurinkoinen sää!

Käyttämättömät hissit jäätyivät heti pakkasessa! Jasnassa oli mukavan paljon gondolihissejä tuolihissien lisäksi. 
Chopokin huipulla oli upeat maisemat!





Hintataso Slovakiassa on ainakin suomalaiselle edullinen. Huoneistostamme maksoimme 20 euroa/yö/huone. Lounastimme usein laskettelukeskuksessa ja kokkailimme illalla kämpillä omassa keittiössä. Rinneravintolassa bisse maksoi 2 euroa, mutta Liptovsky Mikulasissa 0,5 litran bissen sai ravintolasta eurolla. Vuokrasimme lumilaudat kaupungista, jossa lumilautasetin sai edulliseen 8 euron päivähintaan. Hissiliput olivat oikeastaan ainoa asia johon rahaa sai kulumaan, vaikkeivät nekään ihan alppien hintatasoa olleet. 
Suvin synttäridinneri perinteisessä slovakialaisessa tavernassa. 



Oli aivan huippua snoukata viisi päivää Slovakian vuorilla! Voisimme hyvinkin tulla Tatra-vuorille uudestaan ja tutustua enemmän esimerkiksi takamaastoihin. Kaikki kuvat näistä upeista maisemista ovat tällä kertaa otettu kännykällä, koska unohdin mun kameran Puolan puolelle hotellihuoneeseen. Tästä matka jatkui siis Krakovaan kameranhakureissulle!


Ei kommentteja:

Sisällön tarjoaa Blogger.