Hong Kong & Macau

toukokuuta 03, 2012
Lennettiin siis viimeiseksi viikoksi näihin kohteisiin Hanoista. Jouduttiin Hanoin passintarkastuksessa ongelmiin! Meillä oli kuulemma vanhentunut viisumi ja oltiin oltu viisumin mukaan 2 vk liian kauan Vietnamissa, vaikka oltiin passin leimojen mukaan oltu tasan 30 päivää niinkuin oltiin suunniteltu. Mokattiin ilmeisesti siinä, että ostettiin jo Laosista Vietnamin viisumit matkatoimiston kautta. Selitettiin matkatoimiston äijälle selkeästi, että menemme vasta maaliskuun lopussa Vietnamiin. Ihmeteltiin silloin jo, että miksi viisumissa lukee päivämäärät 5.3-5.4. Kysyttiin asiaa, niin meille vastattiin loogisesti, että meidän täytyy mennä ennen 5.4 Vietnamiin, jolloin saadaan leima siitä päivästä se kuukausi aikaa olla maassa. No mentiinhän sit ennen tuota päivämäärää, mutta Hanoin rajavartijat selventivät meille, että oltiin ymmärretty väärin, että ollaan oltu 2 vk liian kauan. Vaikka tiesivät oikeasti meidän olleen sen sallitun 30 päivää. Mutta viisumin päivämäärät eivät täsmänneet. Uhkailivat, että jos ei makseta sakkoa heti, niin joudutaan lähtee Hanoihin laitokselle selvittää asiaa, ja samalla varaa uusi lento Hong Kongiin. Maksettiin kiltisti noin 55e/hlö sakot ja saatiin leima passiin, että päästiin lennolle. Annettiin rahat suoraan jonkun virkapukusen äijän käteen, eikä saatu edes kuittia. Saa nähdä kenen taskuun nekin rahat oikeesti pääty. Huh oli hieman kuumottava tilanne kyllä! Me saatii lisäksi ilmeisesti parin päivän suullinen pääsykielto Vietnamiin :D

Hong Kong ja Macau kuuluvat Kiinalle virallisesti. Hong Kong on ollut Britannian siirtomaa ja Macao Portugalin. Macau on iso kasinokaupunki, ja siellä on maailman suurin kasino, Venetian sekä Macau on ainoa paikka Kiinassa, jossa uhkapelaaminen on sallittu. Siellä myös ilmeisesti pelataan enemmän kuin Las Vegasissa.

Kun lento saapui HK:iin tiistaina, niin tuli vahvasti sellainen tunne, että ollaan takaisin pitkästä aikaa sivistyksen parissa! Bussimatkalla kohti hostellia nähtiin isoja pilvenpiirtäjiä ja kaksikerroksisia busseja. Liikenne oli hyvin organisoitu, ei lainkaan kaoottinen. Meidän hostelli oli Tsim Sha Tsuilla, Kowloonin saarella, Chungkin Mansion sisäpiha-alueella. Se oli hyvin hämärä paikka, näytti joltain ghettolta, kun siellä hengaili ja näkyi turistien lisäksi lähinnä vain maahanmuuttajia. Siellä oli monta eri hostellia. Meidän huone oli tosi pieni, mahtui vaan sänky ja kylppäri. Oli karua maksaa huoneesta 15e/hlö kun tottui Vietnamissa maksaa 4e/hlö yöltä. Sieltä sisäpihalta kun käveli kadulle, niin johan alkoi tuntua taas, et ollaan suuressa cityssä, siinä oli luksus brändien kuten Chanelin, Bulberryn, Cuccin ja D&G:n yms kaikkien vastaavien liikkeet heti siinä vieressä samalla kadulla melkein. Pilvenpiirtäjien seinissä isoja videoscreenejä, jossa pyöri muotinäytöksiä. Lisäksi alueella oli hyvin paljon kello- ja elekroniikkaliikkeitä.

Meidän majoitus oli lähellä myös kaunista Victoria Harbour-satamaa, jossa oli iso luksus ostoskeskus. Satamasta pääsi lyhyellä ferrymatkalla Hong Kong-saarelle keskustaan. Saarilta toisille pääsi myös liikkumaan todella kätevästi metrolla ja bussilla. Se oli onneksi melko edullistakin. Hong Kongin hintataso oli muuten kallis. Monesti tuntui olevan Suomen hinnoissa. Mäkkäri oli halvempi, käytiin siellä joka päivä, joko kahvilla, aamupalalla, iltapalalla yms kun niitä oli joka nurkalla :D Ensimmäinen kerta Mäkissä tällä reissulla. Nyt ei tee mieli pitkään aikaan roskaruokaa. Tässä on 4 kk aikana tullut syötyä paljon roskaa, valkoista riisiä, nuudelia, pullapatonkia, toasteja, jätskiä, pizzaa, pannukakkuja, sipsejä ja vielä vähän lisää RIISIÄ! Myös terveellisempää joskus saanut mahdollisuuden tilata, tofua, tunaa yms kaloja, tuoreita hedelmiä ja fruit shakeja. Odotan kovasti, että saan syödä ruisleipää, juustoja, salaatteja, täysjyvätuotteita, lohta ja rahkaa! Nyt reissun aikana on ollut riippuvainen siitä, mitä ruokia on edes tarjolla ruokapaikoissa. Hong Kongia ei voi kyllä suositella kasvissyöjille, ite onneksi syön kalaa, niin löytyi valikoimista edes jotain. Kiinalaisissa ruokapaikoissa oli listalla kokonaisia ankkoja päineen ja hirveesti eri lihoja. Käytiin vain kahdesti hienoissa ravintoloissa syömässä viikon aikana, kun ravintolahinnatkin oli Suomen tasoa. Eli juoman kanssa vähintään 20e/hlö. Yhtenä päivänä syötiin meksikolaisessa ja vikana päivänä aivan loistavassa thaimaalaisessa ravintolassa Soho-alueella. Se ruoka kyllä kruunasi reissun. Thaimaassa muutenkin oli reissun parhaat ruuat!

Hong Kongissa ensimmäiset 2 pv meni shoppailessa ja valtavaa kauppavalikoimaa kiertäessä. Sää ei kyllä suosinut, kun lähinnä satoi vettä, niin ostoskeskukset olivat hyvä ajanviete! Löysin ihanat Niken lilat tennarit, Adidas Original-collegen, navy blue väriset chino-pöksyt, Niken takin ja Roxyn värikkään kesärepun. Vietnamista ostin vihreät varrettomat Converset, ruskean käsilaukun ja valkoisen Adidas Originalin t-paidan. Harmittaa ehkä vähän, että tuli sortuttua muun reissun aikana halpoihin vaatteisiin, kun ei ne välittämättä pysy hyvinä. Olisi nekin rahat voinut säästää ja ostaa laatua. Mut ompahan nyt ainaki mm. 4 uudet bikinit, hihattomia varmaa 10 erivärisistä, muutamat kesäshortsit, puseroita ja parit ei minkään merkkiset farkut. Osa vaatteista, joita oon ostanut markkinoilta yms, niin on jäänyt reissun varrelle, kun on kulahtanut! Esimerkiksi harmitti heittää pois 2 mun lempilippistä, Vans ja Niken, kun toisen lippa hajosi rinkassa ja toinen lippis HOMEHTUI rinkassa, kun ei millään kuivunut hiestä ja ilman kosteudesta :( Teetetyt vaatteet ja kengät tietty on hyviä hankintoja. Macaussa tuli testattua jo bleiseriä ja juhlakenkiä!

Perjantaina matkustettiin ferryllä Macauhun. Matka kesti vain tunnin. Otettiin bussi keskustaan terminaalista. Lähdettiin etsimään edullista majoitusta. Löydettiin muutama hostelli kasinohotellien joukosta. Valittiin niistä paras hintalaatusuhteeltaan. Saatiin oma kylppäri ja tilava huone. Mutta huone ja hostelli (hospederia) oli kuin joltain 50-luvulta. Sen respassa pyöri muutama ulkonäöstä päätellen olevaa maksullinen kiinalainen. Eli käytännössä meidän huone oli bordellin yläkerrassa :D Majoitus oli melko kauhea, mutta eipä siellä tullut tehtyä muuta kuin vaihdettua juhlavaatteet ja nukuttua yö. Lisäksi majoitus oli saman hintainen kuin Hong Kongissa, 15e/hlö/yö. Illalla bongattiin ilmaisbussi Taipain saarelle, jossa oli meille se suurin nähtävyys, maailman suurin kasino, Venetian! Mentiin ensin viereiselle City of Dreams kasinolle katselemaan. Oli tosi hienon näköinen paikka ja tosi paljon kiinalaisia pelaajia. Myös Venetian kasino vakuutti! Se oli upea, blingi rakennus! Hyvin suuri rakennus! Siellä suuri alue kasinopelipöytiä, automaattipelejä laidasta laitaan ja kasinon lisäksi merkkivaatteista koostunut ostoskatu, joka näytti Venetsialta kanaaleineen ja sisustukseltaan. Ostoskadun varrella oli myös ravintoloita, sen kattona toimi sininen feikkitaivas. Pelasin vain automaattipelejä, jostain voitin vähän, ja jossain hävisin, lopulta tappiota tuli 20e. Harmitti, etten voittanut jackpottia. Pyörittiin yhteensä 5 h kasinoilla! Ei tullut pelattua pöytäpelejä, ku monet niistä oli ihan täynnä kiinalaisia. Lisäksi panokset oli mulle nyt budjettimatkan jälkeen turhan suuria. Esimerkiksi löysin yhden Black Jack pöydän, niin minimipanos oli 50e. Ruletissa olis ollut vaan 5 e. Suurin osa pöydistä oli Baccarat-pelejä, jota en osaa ja Stud Pokeria. Automaatteja oli rennompi pelata. Jossakin automaateissa oli kyllä vaan tekstit kiinaksi, esim voitonmaksupainiketta hieman vaikea varmaan löytää :D Yöllä ei mennyt enää ilmaisbussia pois, niin otettiin taksi. Käytiin keskustassa vielä pyörähtämässä Lisboa kasinolla, joka ei ollut niin siisti paikka.


Aamulla oltaisiin haluttu jättää muutamaksi tunniksi rinkat hospederian respaan, mutta ei saatu! Ei sitten lähdetty rinkkojen kaa pyörimään pikkukaduille. Lähdettiin suoraan ferryllä takasin Hong Kongiin neljäksi vikaksi päiväksi. Majoitus oli siellä samalla hostellialueella. Viimeisinä päivinä käytiin esim. Huvipuisto Ocean Parkissa, jossa nähtiin ylisöpö Panda! Käytiin kolmessa laitteessa ja hai-akvaariossa ja delfiininäytöksessä. Oli hienot maisemat sieltä Ocean Parksista merelle! Hong Kongissa muuten loput päivät meni hengailessa, kiertäessä eri osissa kaupunkia ja puistossa istuessa. Keskiviikko aamuna oli lento Lontoon kautta Helsinkiin. Nyt alkaa sopeutuminen Suomen arkeen ja kaikkeen!

Ei kommentteja:

Sisällön tarjoaa Blogger.